Johdanto

Oletko koskaan havainnut kummallisessa tilanteessa, että: “Tämähän on unta!” Selkounessa unennäkijä tajuaa näkevänsä unta ja pystyy hallitsemaan unimaailman tapahtumia. Selkouni on taito, jonka opettelemalla voi toteuttaa haluamansa unelmat unimaailmassa. Haluatko lentää taivaalla vapaana painovoiman kahleista kuin Peter Pan? Vierailla paratiisisaarella auringonlaskuja ihailemassa unelmiesi seuralaisen kera? Harjoitella fyysistä taitoa, joka hereillä tuntuu vaikealta? Voittaa pelkojasi esimerkiksi esiintymis- tai muissa tiukoissa sosiaalisissa tilanteissa? Saada luovia oivalluksia elämästäsi tai työstäsi? Tietoisissa unissa voit keskittyä pitämään hauskaa tai sitten löytää uusia puolia itsestäsi. Tämä kaikki on mahdollista, kun opettelet unien hallitsemisen taidon eli opettelet näkemään selkounia.

Tällä kurssilla ja omien jokaöisten harjoitusten avulla tutustut unimaailmaan. Unien muistamiskykysi paranee unipäiväkirjan pidolla. Rentoutumis- ja keskittymisharjoitusten avulla opit siirtymään uneen tietoisesti suoraan valvetilasta. Opit näkemään unia, joiden kulkua voit itse ohjailla. Kurssi sopii kaikille unista, mielen mahdollisuuksista ja itsetuntemuksesta kiinnostuneille.

Tämä opas on tehty selkounikurssia varten, jossa toimin oppaana Helsingin aikuisopistossa ensi kertaa syksyllä 2005. Opas on siis tarkoitettu suullisen opetuksen tueksi ja muistin virkistykseksi. Oppaassa ei käsitellä lukuisia rentoutumisharjoituksia ja monia yksityiskohtia, joita kurssilla käyn läpi. Oppaasta on toivottavasti hyötyä myös ihmisille, jotka eivät kurssilleni pääse. Itse olen harrastanut selkounia yli kaksikymmentä vuotta teini-iästä lähtien. Välillä harrastus on jäänyt taka-alalle ja sitten tullut taas esiin uudessa innostuksen puuskassa.

Selkounesta käytetään suomeksi erilaisia termejä. Yleisimmät ovat selkouni ja selväuni. Nämä ilmentävät englanninkielisen sanan lucid dream tuomia mielikuvia selkeydestä ja kirkkaudesta. Kysymys on tietoisesta unen näöstä, jossa uneksija tietää näkevänsä unta sen tapahtuessa. Muita läheltä liippaavia termejä on mm. valveuni, joka tarkoittaa pienessä tokkurassa tapahtuvaa päiväunelmointia. Selkounennäöllä ei ole nykyisen unitutkimuksen mukaan tekemistä selvänäön, telepatian, enneunien tai muun tällaisen paranormaalin kanssa, vaikka unet on toisinaan yhdistetty myös yliluonnolliseen maailmaan. Tämä opas perustuu unista tehtyyn tieteelliseen tutkimukseen viimeisen kolmen vuosikymmenen aikana.

Suomeksi selkounien opettelumateriaalia on saatavilla niukasti. Tosin netistä löytyy nykyään vinkkejä jo suomeksikin esimerkiksi sivuilla www.hoyhensaaret.info. Kirjoja selkounista on suomennettu Patricia Garfieldin klassikko 1970-luvulta ”Luovaan unennäköön”, joka löytyy useimmista kirjastoista. Myös unitulkinnoistaan tunnettu Olavi Moilanen käsittelee lyhyesti selkounia kirjassaan ”Unista elämänviisautta”, joka myös löytyy kirjastoista. Tämä opas on eniten velkaa yhdelle unitutkimuksen edelläkävijöistä Stephen LaBergelle, jonka kirjoista ja tutkimuksista itse sain innostuksen uniseikkailuihin. Hänen teoksiaan ei ole suomennettu, mutta käyn läpi tässä oppaassa alun perin LaBergen kehittämiä selkounitekniikoita omien pienten lisäyksieni kera. Olen koettanut viitata alkuperäisteoksiin, kun esittelen niiden ideoita.

Opas jakautuu kahteen osaan. Ensimmäisessä osassa käyn läpi eri tapoja saada aikaiseksi selkounia eli selkounitekniikoita. Toisessa osassa käsittelen, mitä selkounissa on mahdollista tehdä, kun onnistuu niitä samaan aikaiseksi. Voit käyttää näitä vinkkeinä omissa selkouniseikkailuissasi. Liitteenä on myös askel-askeleelta opas selkounen näköön sekä rentoutumisharjoitus.

Lyhyesti sanottuna selkounien opettelu jakautuu kolmeen yhtä tärkeään osaan: 1) unimuistin eli unien muistamiskyvyn parantamiseen, 2) todellisuustestien tekemiseen eli oppimaan kyseenalaistamaan todellisuus myös valveilla (tavallisissa unissa unta luullaan todelliseksi kunnes herätään) ja 3) erilaisten rentoutumistekniikoiden oppimiseen selkounien aikaan saamiseksi. Tässä oppaassa käyn nämä kaikki läpi.

Kauniita unelmia!

Unien muistaminen

Paras tapa kasvattaa unimuistiaan on pitää unipäiväkirjaa, johon kirjoittaa unensa ylös. Kun sinulla on kirja valmiina yöpöydällä, olet jo valmiiksi asennoitunut muistamaan unesi. Jos vain menet nukkummaan, unohtuu unien muistelu helposti kokonaan.

Valmistelut:

– Hanki itsellesi unipäiväkirja, joka miellyttää ja jota on mukava täyttää. Esimerkiksi kierrevihko toimii hyvin. Varaa unien kirjoittamiseen erityinen kynä, joka on tarkoitettu vain unien kirjoittamiseen. Yöpöydän lamppu tai vihon selkään kiinnitettävä klipsilamppu sekä taskulamppu ovat näppäriä välineitä pimeässä kirjoittamiseen, jos ei halua häiritä kumppaniaan. Pidä sänkysi lähellä digitaalinen itsevalaiseva kello todellisuustestejä varten (tähän palaan myöhemmin).

– Pidä unipäiväkirjaasi sängyn vieressä yöpöydällä nukkuessasi, ja kirjaa siihen unesi heti havahduttuasi hereille. Unipäiväkirjasi tulisi olla niin lähellä, että ulotut siihen ilman nousemista sängystä.

– Noustessasi sängystä päivän askareisiin säilytä unipäiväkirjaa tyynysi alla, mistä siirrät sen yöpöydälle aina ennen nukkumaan menoa. Näin uniharjoitukset ja päämääräsi pysyy paremmin mielessä, eikä unipäiväkirja jää hyllyyn pölyttymään.

– Varaa aikaa unien kirjoittamiseen ainakin 15–20 minuuttia joka aamu ennen muita toimia. Tämä tarkoittaa, että otat tavaksesi mennä nukkumaan 20 minuuttia tavallista aikaisemmin, jotta saisit tarvitsemasi määrän lepoa.

– Unipäiväkirjaa kannattaa kirjoittaa preesens, eli nykymuodossa. Esimerkiksi: "Kävelen kotipihalla vehreiden puiden katveessa. Yritän hypätä ilmaan ja nousen lentämään aurinkoiselle taivaalle tajuten näkeväni unta". Preesens-aikamuoto helpottaa unien mieleen palauttamista.

– Unipäiväkirjan ensisivuista kannattaa varata muutama sisällysluetteloa varten. Tämä helpottaa huomattavasti tärkeiden unien löytämistä vihosta, kun unia on kertynyt iso määrä.

– Unipäiväkirjan viimeisille sivuille voit halutessasi jättää tilaa unitilastoja varten. Näin voit seurata kehittymistäsi selkouniharjoituksissasi.

Herätessäsi:

  1. Kertaa unen päätapahtumat mielessäsi pariin kertaan ennen sen kirjoittamista. Jos muistat monia unia, kertaa myös ne.
  2. Koeta muistaa mahdollisimman paljon yksityiskohtia unistasi.
  3. Kiinnitä huomiota lisäksi unen tapahtumapaikkaan ja taustaan. Millainen yleistunnelma siinä oli?
  4. Avaa silmät ja tee todellisuustesti esimerkiksi vilkaisemalla kaksi kertaa peräkkäin digitaalikellon näyttöä.
  5. Kirjoita erityisesti henkilöistä, tapahtumista, kaikesta erikoisesta, voimakkaista tunnetiloista sekä oudosta logiikasta ajattelussasi tai väärästä asiayhteydestä. Kirjoita myös omista reaktioistasi unitapahtumiin.
  6. Jos olit, tai tulit tietoiseksi unitilasta, kirjoita, mikä laukaisi oivalluksen.
  7. Anna jokaiselle unelle iskevä otsikko. Esim. ”Elvis keittiössä”.
  8. Merkkaa otsikkoriville päivämäärä ja heräämiskellonaikasi.
  9. Kirjoita joka toiselle sivulle. Väliin jäävään tyhjään sivuun tulee myöhemmin huomioita unesta selkouniharjoituksia varten.
  10. Kirjaa sisällysluetteloon: päiväys, kellonaika, sarake indikoimaan (U=tavallinen uni,S=selkouni,X=herääminen ilman unimuistoja), unen otsikko. Esim. 21.9.05 04:37 Lennän kirkkaalla taivaalla S
    Voit kirjoittaa sisällysluetteloon alaotsikkona jonkin erityisen merkkipaalun saavuttamisen tai muuten erikoisen ja huomionarvoisen tapahtuman esimerkiksi: "Koin viisi peräkkäistä valeheräämistä!"
  11. Lisää ruksit unitilastoosi, jos haluat seurata edistymistäsi.

Lisävinkkejä unipäiväkirjan pitoon:

  • Vaikka et muistaisi yhtään unta esimerkiksi keskellä yötä herätessäsi, kirjoita silti heräämisaikasi sisällysluetteloon ja unirytmitaulukkoon (ks. alla), tämä auttaa unirytmisi etsimisessä.
  • Vaikka muistaisit vain lyhyen katkelman unestasi, kirjoita se.
  • Voit kirjoittamisen lisäksi piirtää unipäiväkirjaasi unen tapahtumia tai maisemia. Voit myös hyräillä unessa kuulemaasi musiikkia päivän mittaan.
  • Jos unen kirjoittaminen on ylivoimaista keskellä yötä, tee nopeat muistiinpanot ranskalaisin viivoin päätapahtumista ja kirjoita koko uni aamulla näiden avulla.
  • Unipäiväkirjanpito on olennainen osa selkouniharjoituksia, joka sinänsä jo lisää unessa tietoiseksi tulemisen herkkyyttä.

Unitilastot

Uniharjoituksissa edistymisen seuraamista helpottaa parin yksinkertaisen taulukon pitäminen unipäiväkirjan viimeisillä sivuilla. Nämä motivoivat sinua pitkäaikaiseen unista kiinnostumiseen näyttämällä uniesi ja selkouniesi määrän kasvun. Myös tavoitteiden saavuttaminen ja asettaminen helpottuu.1

Unien määrä -taulukko

Voit kirjata unipäiväkirjasi viimeisille sivuille viikoittaiset muistamasi unien määrän ja nähtyjen selkounien määrään. Piirrä taulukkoon viikot ja nähtyjen unien ja selkounien määrä. Näin saat seurattua unimuistisi ja selkounitaitosi kehitystä.1

Unirytmi -taulukko

Tämän taulukon avulla voit selvittää oman unirytmisi ja otollisimman ajan harjoitella selkounia yöllä. Täytä taulukkoa joka aamu merkaten aikajanalle nukahtamisaika ja laskien viidentoista minuutin tarkkuudella kuinka monta tuntia nukahtamisesta on kulunut uneen heräämiseen (U), heräämiseen ilman unen muistamista (X) tai selkouneen (S). Hiljalleen alat huomaamaan, että näet unia enemmän tiettynä aikana yöstä. Selkouniharjoituksia kannattaa alkaa tehdä tähän samaan aikaan, joka on useimmilla ihmisillä johonkin aikaan aamuyöstä.

Todellisuustesti

(engl. reality test, reality check)

Monet selkounet alkavat todellisuustestin tekemisellä keskellä unta. Todellisuustesti tarkoittaa sen testaamista näkeekö unta vai ei. Unissa maailma näyttää, tuntuu, kuulostaa ja maistuu useimmiten täysin samalta kuin hereillä. Tämän vuoksi emme tule juuri koskaan tavallisesti huomanneeksi unea uneksi. Lisäksi oivallusta haittaa loogisen päättelykyvyn ja muistin toiminnan huonontuminen, koska tavallisesti REM-, eli vilkeunessa, aivojen korkeamman asteen toiminnot eivät ole niin tehokkaita kuin valveilla.

Todellisuustestin tarkoituksena on paljastaa uni. Valveilla ollessa voi tuntua hassulta epäillä todellisuutta, mutta jos emme ikinä epäile sitä hereillä ollessa, emme epäile todellisuutta myöskään unessa. Tavallisesti todellisuuden illuusio on aivan yhtä vakuuttava unessa, kuin se on valveilla. Ilman todellisuustestiä unen näkemistä jatkaa, kuin olisi hereillä, vaikka unen tajuaminen avaisi rajattomat mahdollisuudet mielikuvituksen leikeille. Usein kokeneillekin selkounennäkijöille tulee unen paljastuminen todellisuustestin avulla täytenä yllätyksenä.

Todellisuustestin tekemiseen on monia keinoja. Voi koettaa lähteä lentoon (ei onnistu hereillä, unessa monesti kyllä), lukea jonkin tekstin tai digitaalikellon ajan nopeasti kaksi kertaa peräkkäin (aivot eivät ehdi luoda illuusiota täysin samoista kirjaimista vilkaisemalla nopeasti muualle ja lukemalla teksti uudestaan) tai esimerkiksi testata teknisten välineiden toimivuutta kuten valojen sytyttämistä tai sammuttamista katkaisimesta (savanniolosuhteisiin kasvaneet aivot eivät pysty hahmottamaan nopeasti vaihtuvaa valaistusta, jonka tekniset apuvälineemme saavat aikaiseksi helposti). Todellisuustestin tekemistä käydään läpi tarkemmin toisella kurssikerralla NISU-tekniikoiden yhteydessä.

Todellisuustestiä käytetään avuksi useimmissa selkounitekniikoissa. Sellaisen tekemiseen säännöllisin väliajoin hereillä ollessa on hyvä totutella vähitellen. Logiikkana on, että kun todellisuustestin tekemisestä tulee automaattinen toiminto valveilla, tekee sen ennemmin tai myöhemmin myös unessa. Ja voi sitä hämmästystä kun ensi kertaa havahtuu täysin todellisen tuntuisen kotikadulla kävellessään, että "Tämähän on unta! Ei voi olla totta!" Ei olekaan. Unitodellisuuden lumotusta luonteesta kannattaa varmistua lähtemällä esimerkiksi lentoon.

Unimerkit

(dream signs)

Unissa on useimmiten joitakin täysin outoja piirteitä tai tapahtumia, unimerkkejä, joista sen voi tunnistaa uneksi. Tällaisia todellisuudessa epätodennäköisiä tai mahdottomia piirteitä käytetään vinkiksi todellisuustestin tekemiseen. Unen näön aikana saa olla todella tarkkana, sillä looginen ajattelu on unissa yleensä tokkuraisempaa kuin hereillä. Tällaisen unityhmyyden vallitessa unennäkijä keksii yleensä jonkin järkeenkäyvän selityksen mitä erikummallisimmille asioille unessa. Usein tällainen päättely tuntuu kuitenkin vasta hereillä todella tyhmältä johtopäätökseltä, ei itse unessa. NISU-tekniikoissa opitaan tunnistamaan unipäiväkirjan avulla omat yleisimmät unimerkit ja tekemään todellisuustesti niiden ilmaantuessa selkounitilan saavuttamiseksi.

Innostus

Tutkimusten mukaan unien muistamiskyky ja innostus eli motivaatio ovat tärkeimmät selkounien näkemistä ennakoivat tekijät. Kannattaa siis panostaa unimaailmasta innostumiseen ja harjoitusten tekemiseen. Vasemmalla kädellä silloin kuin ehdin -asenne ei välttämättä johda pitkälle. Pitkän aikavälin suunnitelman tekemällä saat unimaailmasta, inspiraatiota antavan elämän pituisen kumppanin, jonka rikkaus tulee hämmästyttämään sinua aina.

Tavoitteiden asettaminen

Yksi tehokkaimmista tavoista motivaation ja innostuksen säilyttämiseksi millä tahansa elämän alueella on asettaa lyhyen ja pitkän aikavälin tavoitteita

Esimerkiksi voit päättää että kuukauden kuluttua koetat nähdä vähintään yhden selkounen viikossa. Unitaulukkoa täyttämällä ja edistymistäsi seuraamalla voit helposti kontrolloida, miten tavoitteesi täyttyvät. Muista että pitkän aikavälin tavoitteet jakautuvat pienempiin lyhyen tähtäimen välitavoitteisiin. Asettamalla tavoitteet omaan aikatauluusi, elämänrytmiisi ja taitoihisi sopiviksi luot oman yksilöllisen ja kannustavan selkouniharjoitusohjelman. Aseta selkeät ja numeeriset tavoitteet itsellesi ja seuraa edistymistäsi pitämällä kirjaa edistymisestäsi.

Eräs esimerkki tavoitteista voisi olla seuraava:

1. Viikko

- Täytän unipäiväkirjaani joka aamu.
- Teen todellisuustestejä aina kun muistan: vähintään 3 kertaa päivässä.

2. Viikko

- Alan kirjoittaa uneni heti herätessäni vaikka keskellä yötä
- Koetan muistaa ainakin yhden unen joka yö
- Kirjoitan todellisuustestilappuja ympäri kotiani muistuttamaan selkounista
- Teen todellisuustestejä vähintään 5 kertaa päivässä.

4. Viikko

- Koetan muistaa vähintään 3 unta yössä
- Alan harjoittella MISU tekniikkaa heräten 1,5 tuntia aikaisemmin kuin normaalisti ja valvon puoli tuntia ennen harjoituksia.

2. Kuukausi

- Alan harjoitella SISU-tekniikkaa aamuyöstä
- Säästän vain itseäni varten ainakin yhden lauantai aamupäivän kuussa, jolloin en anna minkään häiritä selkouniharjoituksiani.
- Koetan nähdä ainakin yhden lentounen viikossa
- Opettelen kohtaamaan painajaisuneni rohkeasti ja rakentavasti

4. Kuukausi

- Opettelen vakauttamaan selkounitilan siten, että uneni kestävät pidempään
- Alan testaamaan jotakin tiettyä itseäni kiinnostavaa unien piirrettä

1. Vuosi

-Alan harjoittella harrastustani selkounessa taitoni parantamiseksi
-Käytän selkounia luovien oivallusten aikaansaantiin henkilökohtaisessa elämässäni tai työssäni
jne.

On luonnollista, että kiinnostuksesi ja innostuksesi unimaailmaa kohtaan vaihtelee riippuen muista elämän kiireistäsi.

Aina kun mahdollista, niin koeta suhtautua uniharjoituksiisi kuin jännittävään seikkailuun. Et koskaan voi tietää, mitä hauskaa seuraava unesi tuo tullessaan.

Muista lyhyen ja pitkän aikavälin tavoitteesi ja koeta tuoda itseesi innostuksen ja seikkailun tunne jokaisella todellisuustestikerralla. Näin jaksat tehdä selkouniharjoituksia pidempäänkin ilman innostuksen laantumista. Useimmilla ihmisillä menee selkounien näkemistaidon oppimiseen muutamasta viikosta joihinkin kuukausiin. Unimaailman täydellisen ohjaamisen oppiminen on elämän pituinen seikkailu. Mielikuvituksesi ei ole koskaan ollut rajana!

Pidä uniharjoituksissa ainakin yksi yö vapaata viikossa. Joskus liika yrittäminen saattaa tulla esteeksi selkounien tavoittelussa. Anna alitajunnan tehdä työtä puolestasi lepäämällä ja olematta kiirehtimättä likaa tavoitteeseesi, näin saat koko tajuntasi voiman vähitellen puolellesi.

Älä ole itsellesi liian ankara. Leppoisalla asenteelle ja nauttimalla täydesti pienistäkin edistysaskelista, teet selkouniharjoittelusta itsellesi mieluisaa ja hauskaa. Unet on tarkoitettu mielen ja kehon virkistykseksi sekä eloisan asenteen ylläpitämiseksi. Käytä selkounitaitoasi näiden edistämiseen.

« Takaisin aiheisiin